Rovaniemi&ystävät

Tänään kirjottelen mulle niin rakkaasta Rovaniemi ajasta.
Voin sanoa,että ne varmasti yks osa mun elämästä sitä "parhainta aikaa".

Muistan aina sen kesäisen päivän kun postilaatikkoomme kolahti kirje,että mut on valittu Ounasvaaran urheilulukioon. MITÄ!? Tunteet oli tosi sekavat. En oikeestaa tienny sittenkää oonko valmis jättää kaiken Kemiin. Sainkin paljon ristiriitaista palautetta läheisiltäni.Osa arveli,etten pärjäisi(mitä idiootteja) ja toiset tsemppasivat ja käskivät tarttua tilaisuuteen.
Ja niinhän mää tein. Aloin ettiä kämppää ja enpä juurikaan tuntenu ko hiihtäjätytöt rollosta. Löysinpä sitten luukun iha koulun läheltä ja nimi lyötiin paperiin kämppää näkemättä ja voi helvetti sentää mikä yllätys sieltä sitte löytykään.Haaveet ihanasti ensikodista mureni silmissä kun koko huusholli oli iha paskanen ja hais tunkkaselle.Kiitos Marialle joka oli heti alusta asti mulle tosi iso tuki ja neuvo kaikkea mahollista tarpeellista. Niin ja Elinalle joka tuli maalaamaan mun kans seiniä vaikka etes sähköjä ollu joten maalattiin sitten ihan sokkona ja väsyneenä. Hyvät niistä seinistä silti tuli :--)
Vein muuttokuormani elokuun lopussa uuteen kämppääni ja se alkokin näyttää iha mun kodilta.Koulu oli jo alkanut,mutta asustelin tutuilla jonkun aikaa.

En oikein osaa etes kuvailla sitä fiilistä ko astuin Oukun ovesta sisään ja kaikki ihmiset oli tuntemattomia . Laitoin merkille,ettei kukaan nyrpistellyt uutta tulokasta ja sainkin heti alussa paljon kavereita.Oli hieno fiilis istua tunneilla kun porukka sano,että tänne voi tulla istumaan jne.Mun mielestä jokaisen pitäs jossain vaiheessa elämää saaha kokea semmonen tilanne,että menee ihan uuelle paikkakunnalle ja esittelee ittensä oon se ja se ja mistä tuleepi. Se on pelottava,mutta toisaalta tosi siisti fiilis.Mulla kestiki kaks tai kolme kuukautta saaha kaikki asiat pyörimään.Yhtäkkiä oliki hoijettavana oma kämppä,ruuan tekemiset,reenit ja koulukin siinä vasemmalla käellä!Ehkä en kuitenkaan suosittele omille muuttamista alle 18-vuotiaana. On siinä oma hommansa.

No kaikki meni kuitenkin hyvin sain kokea sen Oukun mystisen hengen mistä kuuli aina välillä puhuttavan. Lakkiaispäivänä joulukuussa väänsin märyä ylioppilaslakki päässä sitä hienoa yhteenkuuluvuuden tunnetta.Aivan käsittämätöntä. Ootte oikeasti ihan mahtavia! Tuun aina muistamaan :
-ne yhteiset juhlat ja niiden järjestämiset
-teidän tuen kokiessani vääryyttä
-aspiseikkailut ja laskiaisen
-penkkarit
-sen,että ootettiin,että päässään porukalla baariin
-ihan arkiset ruokatunnit ja yhdessä pöydässä istumisen&äikän tunnit :---D
-urkalla törmäämiset ja yhessä reenaamiset.

Mua ärsytti iha hulluna ekanan koulupäivänä se jatkuva MIEN kuuluminen.Mutta täällä Kemissä asuessa kaipaan jopa sitä. Hirveä ikävä sitä ihmisten positiivista asennetta.
Tuntuu,että täällä ihmiset on niin itsekeskeisiä juorukelloja.Kenties se johtuu siitä,että tää paikka on niin pieni,että ihmisillä ei oo muuta tekemistä ko tukkia nokkansa muitte asioihin.
Viime syksynä porukka alko olla ja aika hajalla. Reippaat kirjotti ittesä ulos 3 vuoteen ja osa sitte 3,5-4 vuoteen. Kaipasin joidenkin ihmisten ääniä koulun käytävillä ja niitä päivän pelastavia pieniä hymyjä.Niin ja sitä täynnä olevaa ruokalanpöytää ja kovaa nauramista.
Aika meniki nopeasti kun kouluaki oli enää vain vähän jäljellä.
Joulukuussa kaikki tuntuki olevan lopussa.Työtilannetta miettiessäni ja uutta kotia Kemistä etsiessäni tajusin jonkin "ajan" olevan tulossa päätökseen.Voin sanoa,että tuli eräätki itkut itkettyä.Viimeistä muuttolaatikkoa nostaessa autoon päätin ,että tänne tullaan vielä takas.Aika näyttää millon.Jotenki sitä kaipaa pohjoseen.

ps. 08A:laiset ja muutki!Onnea koulupaikan saanneille ja voin toivoa teille vain kaikkea hyvää! ja en tiä mite pärjään ko lukiokalenteri loppuu kohta,yhyy!Vaikka käynnit sielä on vähisä ja yhteydenpito jää nii ootte te mun mielesä.

-peppi

URHEILUA

Ja vain rakkaudesta lajiin
palattiin sen pariin
soitellaan sovitaan kyytei
iltamyöhään pestään pyykkei


　 Aattelinpa kirjottaa teille tännää vähä urheilusta!
Elikkäs mun laji on tosiaan hiihto ja en tiä mistä se johtuu,että monella on niin älyttömän kielteinen asenne tätä huippua lajia kohtaan? Ehkä se johtuu niistä ala-asteen järkyttävistä liikuntatunneista jolloin hiihettii kovassa pakkasessa liia pienillä monoilla,liia pitkillä suksilla ja liia lyhyillä sauvoilla?Kenties.Jouduin ite kerra hiihtää niilä koulunvehkeillä ja en yhtää ihmettele,että jotku miettii että vittu tää on perseestä.Sitä se oliki!

Mää oon pienestä asti rakastanu hiihtää! Oon ollu kova urheilee pikkutytöstä lähtien ja mökille mentiin talvella suksilla ja äitin kans käytii pitkiä lenkkejä. Ensimmäisen valmentajan sain 12-vuotiaana. Sen jälkeen se onki ollu menoa.Mulla on ollu huonoja ja hyviä kausia.Parhaimmillaan oon ollu pitkällä matkalla vapalla hiihtotavalla sm-kisoissa sijalla 7 ja huonoina kausina siellä kaaaukana kärjestä. En oikee koskaa oo keskittyny pelkkää hiihtoon niiku moni mun kilpatovereista.Oon ollu 15-vuotiaasta asti kesät töissä,joskus skipannu kisoja joittenki pirskeitten takia(mutta en enään vuosiin) ja jääny huonolla säällä kotiin koneelle istumaan :--D Oikeestaan koskaa ei oo kuitenkaa ollu semmosta tympääntymistä.Mua ei oo pakotettu mihinkää. Vaikka reeneissä monesti tuntuuki pahalta niin sitte vejetää sisulla loppuun asti. Sitähä multa löytyy vähintääkin tän huiman 156cm pituuden verran.Mua naurattaa vieläkin ensimmäisen valmentajan sanat jotka on jääny muistiin. "Kun Pepillä loppuu voimat niin sitte mennää loput pahalla sisulla"

Mulle tuli "pöljä" olo ko kisapuku tipahti tänää jaloille kaapin ylähyllyltä.Halusko se muistuttaa mua jostain? No määhä istuin sohvalle sen kans ja laitoin silmät kiinni. Menin ajassa oikeestaa kauas taaksepäin ja aloin miettii sitä ystävien määrää mikä on tullu tän harrastuksen kautta,niitä reissuja ristiin rastiin pitkin suomea ja melkein jokainen lapin hotelli on tullu tsekattua useampaan otteeseen. Sitten tuliki mieleen ne kaikki kesällä tehdyt sauvarinteet kun "ei urheilija" kaverit on soitellu biitsille ja mää oon sanonu ,että nyt on treenit katellaa illalla.No illalla sitä onki ollu niin sippi ,että biitsie sijaa on sänky kutsunu. Ja mikä parasta: fiilis on se etten oo mitää menettäny. Nuorena on pitäny oppia kantaa itestää vastuuta reissatessaa ilma vanhempia toisella puolella suomea. Mua naurattaa kuinka monesti jonku muun äiti tai isä on sanonu mulle startissa että "peppi, sulla on enää 5min lähtöö ja on täyet kamppeet päällä ja sukset leimaamatta".Hei kiitos teille! Ilman nuita sanoja oisin varmaa aika monesti myöhästyny.Nii ja voisin kiittää myös niistä kaikista kyydeistä ja suksienlaitoista!
Tässä lajissa huomaa helposti jäävänsä yksin.Harrastajia on vähä ja kaikilla on ainainen kiire,mutta oon mää aina saanu apua ko oon vaan pyytäny.Kuka sanoikaan ettei hyviä ihmisiä enää olekaan?Ei pidä paikkaansa. Joskus tuntuuki hurjalta kattoa niitä perheitä jossa hiihto on yhteinen harrastus ko ite oon tämmönen oman tienkulkija joka ajaa yksin kisoihin . Kiitos mun "perheelle" joka ei vaivaantunu kattoo ees SM-kisoja vaikka ne järjestettiin kotipaikkakunnalla.Onneks oli kuitenkin muita rakkaita ihmisiä ladun varressa,mutta nää on semmosia juttuja jotka muistetaan.

Nyt onki vähä tyhjä olo ko en tiä mitä tapahtuu. Aina kesät on menny treenatessa ja menee nytkin,mutta en oikeestaa ookkaa enää varma,että lähenkö siihe leikkiin mukaan?
Oon tullu isojen kysymyksien eteen. Minne muutan,pääsenkö sittenki opiskelemaan,oonko töissä ja ennen kaikkea kestääkö jalat.
Viime kausi oli iha yhtä helvettiä. Eka ensilumien tullesa maahan luukalvot tulehtu ja reenaaminen laski iha minimiin. Siinä sitte taiteiltiinki ne vähäsetki kisat hirveissä jalkakivuissa,mutta siitäki selvittiin.Onha mulla maailman paras suksihuoltaja joka potkii aina perseelle ko itellä usko loppuu! Keväällä selviski ,että mulla on lievät rasitusmurtumat kummassakin jalassa. Olin helpottunu,mutta toisaalta pettyny. Kovalle alustalle ei oikee oo asiaa juokseen,mutta elättelen toivoa ,että syksyllä juoksen maratoonin:) Tuntuu typerältä valmistautua kauteen ilman tavotteita ja suurempia suunnitelmia.Nyt lähinnä mennää viikko ja kuukausi kerrallaan.Koskaaha sitä ei tiä mitä tapahtuu,mutta toivottavasti nähhää vielä ens talvena sielä ladulla niissä merkeissä,että mulla on vielä valkonen lappu rinnassa:)

Leuka pystyyn&kohti uusia haasteita!

-Peppi

Vesisajetta&ikäkriisiä

　
　
Voisko joku kertoa mitä ihmettä tuola ulkona oikee tapahtuu? 27.6. ja lämpömittari näyttää +7 ja vettä tullee kaatamalla.MIKÄ KESÄ?Ois niin makia ottaa äkkilähtö vaa jonnekki missä ei oo tietookaan paskasta vesisateesta ja kesäkuusta jollon saa kaivaa kaapista hanskoja ja pipoja.
Päivä alko oikeen "mukavasti".Tarkotus oli mennä aamulla juoksemaan ennen töiden alkua,mutta jotenki sitä on sen verra mukavuuenhalunen,että jos EI oo ihan pakko nii sitä ei vapaaehtoisesti lähe sateesee juokseen. Eriasia jos olis oikeasti K E S Ä. Rakastan sitä tunnetta kun lähtee juoksemaan ja lämpömittari keikkuu lähemmäs 20 asteessa ja sade yllättää lenkillä. Sitä fiilistä ei voi kuvailla. Mutta tosiaan vähä reilu 5 astetta ja vesisateen lämpö muistuttaa avantovettä. Ei kiiiitos. Pyöräilin sitten reippaana kaupunkiin ja oliha se mukava kun kesken matkan alkaa tulee vettä ja tuuli meinaa kipata ojaan. Tulin miettineeksi miks en laittanu autoa kuntoon aikasemmin..
Illalla sitä sitte lähetäänki lenkille.Tuli taivaalta sitten vaikka sammakoita.

Harmaalla säällä sitä tulee aina muutenki mietittyä turhan syvällisiä.
Kuten huomasin jälleen kärsiväni ikäkriisistä,jep!Luulin päässeeni jo siitä yli muttaa..
　
Töissä seuratessani 15-vuotiaiden kesätyöläisten työskentelyä mietin kuinka huoletonta aikaa se olikaan.Olla kaksi viikkoa töissä tienatakseen ylimääräistä rahaa käyttöönsä. Kotona asuessa kun muista rahamenoista ei tarvinnut juuri huolehtiakaan.
Jos olisin silloin tiennyt kuinka paljon ehdin seuraavan 5 vuoden aikana saada vastuuta itselleni olisin varmaan nauttinut niistä päivistä enemmän. Unohtanut sen jatkuvan haaveilun täysi-ikäisyydestä ja aikuisuudesta ylipäätään.
Nyt olisi varsin huvittavaa murehtia mistä saada rahaa skootterin tankkaamiseen tai miten saisi siirrettyä kotiintuloaikaa.
Silloin oli hirveä hinku päästä muuttamaan pois kotoa,mutta nykyään toisinaan sitä kaipaa kotiin. Ehkä sitä on tajunnut tämän kasvamisen ja lisäks jos 17-vuotiaana neito on kauneimmillaa niin määhä oon jo pahassa laskussa sitten??Mutta ainaha voi laittaa vähä tisseihi täytettä,hiustenpidennykset,tekokynsiä ja tekoripsiä,hahaaaa.

A I K U I S U U S
Se on kuitenkin iha jees!Tässä esimerkkejä mikä ennen oli kiellettyä,mutta nykyään sallittua:
HP:n surkea läppäri SAA viheltää yömyöhään herättämättä ketään
Saa vaihtaa vaatteita vaikka 100 kertaa päivässä ko ne pitää ite pessä
Saa syyä vaikka viikon makaroonia&jauhelihakastiketta
Saa valita ite tv kanavan mitä kattoo
Saa vapaasti lutrata hajuvettä vaikka niin paljon,että itteäki oksettaa
Saa syyä jätskiä sohvalla
Saa laittaa ittelleen semmosen liittymän mikä mahollistaa tuntien lätinän puhelimessa päivittäin.Toki laskun vois lähettää vielä kotiin,heh.
Kukaan ei valita mun lenkkareitten ja monojen hajusta(tai heitä niitä terassille sateeseen)
Nyt vois toki käyttää myös itseruskettavaa,mutta enpä halua enää näyttää oranssilta ja haista pahalle.


Tärkeintähän on elää hetkessä&täysillä
t.onnellinen 20-vuotias :)

         ps.tässä todiste parivaljakosta joka on ainaski 4ever young ;--)

miten sitä aina saaki asiat sekasin vaikka parhaansa yrittää?

Heips!


Määki sitten sorruin viimein tähän blogin perustamiseen. En tiä mistä ajatus oikeestaa lähti?Ehkä siitä,että monesti ei oo iltasin tekemistä taaai sitte vaa halusta kirjottaa omista tekemisistä ja jakaa niitä muille? Sitä en tiä jaksaako kukaa tätä lukea ja kuinka pitkä villitys tää on? voiha tää olla niiku aikoinaa habbohotel,ii2,galleria ja nykyisin facebook jonka käyttö ainaki itelä on pahassa laskussa.
Hmm täältä varmasti löytää paljon kirjotusvirheitä ko en oo mikään pr0 oo täsä soomikeeles ja kaverit monestikki nauraa mun kummallisille sanoille ja sanajärjestykselle.Joten nipoilut pussiin!

Voisin kertoa vähä ittestäni tähän väliin!
Vietän nyt välivuotta,koska kirjotin joulukuussa itteni ylioppilaaksi Ounasvaaran urheilulukiosta.Lukion loppuesa muutin takas kotikaupunkiini Kemiin... Mutta tää on vaa väliaikasta.Täällä sattuu oleen töitä ja rakkaan harrastukseni hiihdon pyörittäminen onnistuu täällä helpommin.Löysin ihan kivan kämpänkin sopivasti kivenheiton päästä pururataa. Toki ikävöin melkein viikottain Rovaniemen ihanaa lämmintä tuulta(jos kemin hyytävään tuuleen vertaa),reenimaastoja  ja sinne jääneitä ystäviä :)
Haaveilen,että tulevaisuudessa pääsisin opiskelemaan tervydenhoitajaksi. Tällä kertaa opiskelupaikkaa ei Oulusta napsahtanu,mutta ehkä parempi tuuri seuraavalla kerralla!
 Muutenkin viihdyn tällä hetkellä hyvin työelämässä. Kaksi täysin erilaista työtä tasapainottaa kummasti toisiaan,kun tulee päivä jolloin voi näyttää nätiltä vaatekaupassa ja työskennellä ihmisten kanssa,mutta toisaalta nautin niistä päivistä kun vedän aamulla ryysyt niskaan ja vetasen tukan nutturalle suunnaten mopin varteen. Moni ihmetteleekin miten mulla riittää vielä virtaa lähtä jopa 10 tunnin työpäivän jälkeen lenkille. En aina tiä itekkään,mutta nuorenahan sitä jaksaa. ;) tai sitten ei.Kyllä määki joskus lepään.

Mutta nyt pyykkikone kutsuukin mua luokseen ja sitten suuntaankin lenkille,kun sadekkin vähän hölläs!
toivottavasti saatte mukavia lukuhetkiä :)

ps. Kuvia on vähä turha ootella tässä vaiheessa.Multa löytyy aika karseassa kunnossa oleva kamera teinivuosilta ja se on muutamat kovatki pirskeet kiertäny ja lentäny särkäniemen reissullaki taskusta suoraan asfaltille. Joten "hyviä" ja ite ottamia kuvia on tiiossa vasta myöhemmin.


-peppi