Tänään kirjottelen mulle niin rakkaasta Rovaniemi ajasta.
Voin sanoa,että ne varmasti yks osa mun elämästä sitä "parhainta aikaa".
Muistan aina sen kesäisen päivän kun postilaatikkoomme kolahti kirje,että mut on valittu Ounasvaaran urheilulukioon. MITÄ!? Tunteet oli tosi sekavat. En oikeestaa tienny sittenkää oonko valmis jättää kaiken Kemiin. Sainkin paljon ristiriitaista palautetta läheisiltäni.Osa arveli,etten pärjäisi(mitä idiootteja) ja toiset tsemppasivat ja käskivät tarttua tilaisuuteen.
Ja niinhän mää tein. Aloin ettiä kämppää ja enpä juurikaan tuntenu ko hiihtäjätytöt rollosta. Löysinpä sitten luukun iha koulun läheltä ja nimi lyötiin paperiin kämppää näkemättä ja voi helvetti sentää mikä yllätys sieltä sitte löytykään.Haaveet ihanasti ensikodista mureni silmissä kun koko huusholli oli iha paskanen ja hais tunkkaselle.Kiitos Marialle joka oli heti alusta asti mulle tosi iso tuki ja neuvo kaikkea mahollista tarpeellista. Niin ja Elinalle joka tuli maalaamaan mun kans seiniä vaikka etes sähköjä ollu joten maalattiin sitten ihan sokkona ja väsyneenä. Hyvät niistä seinistä silti tuli :--)
Vein muuttokuormani elokuun lopussa uuteen kämppääni ja se alkokin näyttää iha mun kodilta.Koulu oli jo alkanut,mutta asustelin tutuilla jonkun aikaa.
En oikein osaa etes kuvailla sitä fiilistä ko astuin Oukun ovesta sisään ja kaikki ihmiset oli tuntemattomia . Laitoin merkille,ettei kukaan nyrpistellyt uutta tulokasta ja sainkin heti alussa paljon kavereita.Oli hieno fiilis istua tunneilla kun porukka sano,että tänne voi tulla istumaan jne.Mun mielestä jokaisen pitäs jossain vaiheessa elämää saaha kokea semmonen tilanne,että menee ihan uuelle paikkakunnalle ja esittelee ittensä oon se ja se ja mistä tuleepi. Se on pelottava,mutta toisaalta tosi siisti fiilis.Mulla kestiki kaks tai kolme kuukautta saaha kaikki asiat pyörimään.Yhtäkkiä oliki hoijettavana oma kämppä,ruuan tekemiset,reenit ja koulukin siinä vasemmalla käellä!Ehkä en kuitenkaan suosittele omille muuttamista alle 18-vuotiaana. On siinä oma hommansa.
No kaikki meni kuitenkin hyvin sain kokea sen Oukun mystisen hengen mistä kuuli aina välillä puhuttavan. Lakkiaispäivänä joulukuussa väänsin märyä ylioppilaslakki päässä sitä hienoa yhteenkuuluvuuden tunnetta.Aivan käsittämätöntä. Ootte oikeasti ihan mahtavia! Tuun aina muistamaan :
-ne yhteiset juhlat ja niiden järjestämiset
-teidän tuen kokiessani vääryyttä
-aspiseikkailut ja laskiaisen
-penkkarit
-sen,että ootettiin,että päässään porukalla baariin
-ihan arkiset ruokatunnit ja yhdessä pöydässä istumisen&äikän tunnit :---D
-urkalla törmäämiset ja yhessä reenaamiset.
Mua ärsytti iha hulluna ekanan koulupäivänä se jatkuva MIEN kuuluminen.Mutta täällä Kemissä asuessa kaipaan jopa sitä. Hirveä ikävä sitä ihmisten positiivista asennetta.
Tuntuu,että täällä ihmiset on niin itsekeskeisiä juorukelloja.Kenties se johtuu siitä,että tää paikka on niin pieni,että ihmisillä ei oo muuta tekemistä ko tukkia nokkansa muitte asioihin.
Viime syksynä porukka alko olla ja aika hajalla. Reippaat kirjotti ittesä ulos 3 vuoteen ja osa sitte 3,5-4 vuoteen. Kaipasin joidenkin ihmisten ääniä koulun käytävillä ja niitä päivän pelastavia pieniä hymyjä.Niin ja sitä täynnä olevaa ruokalanpöytää ja kovaa nauramista.
Aika meniki nopeasti kun kouluaki oli enää vain vähän jäljellä.
Joulukuussa kaikki tuntuki olevan lopussa.Työtilannetta miettiessäni ja uutta kotia Kemistä etsiessäni tajusin jonkin "ajan" olevan tulossa päätökseen.Voin sanoa,että tuli eräätki itkut itkettyä.Viimeistä muuttolaatikkoa nostaessa autoon päätin ,että tänne tullaan vielä takas.Aika näyttää millon.Jotenki sitä kaipaa pohjoseen.
ps. 08A:laiset ja muutki!Onnea koulupaikan saanneille ja voin toivoa teille vain kaikkea hyvää! ja en tiä mite pärjään ko lukiokalenteri loppuu kohta,yhyy!Vaikka käynnit sielä on vähisä ja yhteydenpito jää nii ootte te mun mielesä.
-peppi
